Miula ei tuon alan kokemusta ole, mutta kyllä miekin ennakkoluuloihin olen työelämässä ollessani törmännyt. Miulta kysyttiin kerrankin erään työhaastattelun yhteydessä että mitäs kulttuuri sanoo työvaatteiden käyttämisestä, voinko käyttää. Kun mie kerroin voivani (miun työpaikka on keittiöllä, enhän mie siis ole kenenkään näkösällä) miulle hymyiltiin. Suoraankin on sanottu, että "Me emme valitettavasti palkkaa romaneita tähän tehtävään", mikä oli miusta surkuhupaisaa.

Mustalaisvitseistä puhutaan tuossa linkin takana olevassa artikkelista, mutta ne eivät miusta ole se "pahin" juttu. Mie en pidä niitä oikein minään, vaikka totta mie kyllästyisin jos joutuisin niitä jatkuvasti kuulemaan. Mie toisaalta olen aina työhaastatteluihin ja työpaikoille mennessäni ollut suorasti se mikä olen, aito itseni, enkä ole lähtenyt mustalaisuuttani peittelemään. Mie ymmärrän kyllä, miksi esimerkiksi jutun nainen tekee niin ja suoraan sanoen miula on itselläkin ollut sellaisia ajatuksia, jotta töitä varmaan saisi helpommin, jollei työnantaja tietäisi miun mustalaisuudesta mitään. Miusta ei silti olisi samanlaiseen peittelyyn, koska silloin mie en pystyisi olemaan aidosti oma itseni, ja miula olisi olo etten mie ole oikeasti kenenkään tuttu.

Miusta on aina ollut vähän erikoista, että jotkut ajattelevat etnisen alkuperän kertovan ihmisestä kaiken. Mie tunnen ns. mustalaisrasisteja, jotka puhuvat valtaväestöstä todella halventavaan sävyyn ja tuntuvat suorastaan vihaavan heitä. Samoin mie olen kohdannut valtaväestöstä henkilöitä, joille sana "mustalainen" on kuin punainen vaate. Ihmisiähän myö kaikki silti ollaan, oltiin mustia, keltaisia, valkolaisia tai ruskeita. Alkuperämme kertoo jotain ja osin myös selittää, mutta en mie koe että mustalaisuus jotenkin määrittelisi esimerkiksi miut. Siksi mie en usko että mikään muukaan alkuperä, valkolaisuus, kiinalaisuus,... jotenkin määrittelisi muita ihmisiä. Itsehän ihminen itsensä määrittelee.

Kurjaa kyllä, että tämmöistä on vielä nyky-Suomessa, mutta niin kuin Birgitta sanoo, mie sanon myös: ehkä tämä Suomikin muuttuu, ihmiset muuttuvat.

Hyvällä tiellähän myö jo ollaan, aina vain kohti parempaa huomista.

Tänään mie puhun teille romanipäivästä, jonka vietosta meidän kohdalla täällä aiemmin kerroinkin. Romanipäivää vietetään ja ei vietetä, kukin tavallaan.

Romanipäivä, kansainvälinen semmoinen, keskittyy yhdenvertaisuuden korostamiseen ja romanipoliittisten kysymysten ratkomiseen, mutta tavallisilla mustalaisilla päivää vietetään paremminkin juhlimalla omaa identiteettiä, mustalaisuutta.

Juhliminen ei välttämättä tapahdu isosti tai näkyvästi. Romanilippuja saattaa näkyillä mutta harvassa paikassa mustalaisia näkee kaduilla tuulettamassa hilpeinä, että ”Hei, tää on meijän päivä, juhlitaan tätä”. On ollut puhetta, mistä se johtuu. Ehkä toisaalta uskalluksesta ja siitä, ettei haluta joutua ylimääräisiin kahnauksiin. Ehkä myös siitä, että romanipäivällä ei ole täällä Suomessa mitenkään ihan hirveän vankkoja perinteitä eikä sen juhlinta ole männävuosina tapahtunut mitenkään rankan isosti, miustakin nuo uudet, suuret kemut, ovat omanlaisensa tottumiskysymys… Vaikka hienoa että näitä järjestetään, se jo merkitsee!

Isommilla pitäjillä, kuten täälläpäin, Tampereella ja muutamalla muulla paikkakunnalla, järjestetään erillisiä romanipäivän juhlia, joihin odotetaan paikalle erityisesti tavallista kansaa, niin mustalaisia kuin valkolaisiakin. Tavallisella kansalla mie tarkoitan esimerkiksi muita, kuin romanipoliitikkoja, vaikka tavallisiahan myö kaikki olemme. :-) Näissä juhlatilaisuuksissa on tarjolla erilaista ohjelmaa puheista musiikkiin ja muuhun taiteelliseen viihteeseen.

Mie kerroinkin että meillä romanipäivää juhlittiin oikeastaan vain Mökillä. Mielessä oli josko lähtisi käymään Vantaan puolella, siellähän ne pääkemut pidettiin, mutta R:llä oli työeste ja mie en sitten viitsinyt. Mie keitin juhlakahvit kotona opitun tavan mukaisesti ja hain kaupasta hyvää pullaa, jolla myö sitten herkuteltiin ja mässäiltiin. Tavallisesti meillä ei ns. kaaleen laulut sen kummemmin soi, mutta tuona päivänä myö kuunneltiin myös niitäkin. Niissä kerrotaan mustalaisten juurista ja menneistä ajoista, ja siksi ne miusta tuohon päivään sopivat oikein hyvin, vähän samalla tavalla kuin vaikkapa Finlandiahymni sopii Itsenäisyyspäivään. Huono vertaushan tuo on, kun eivät nuo päivät verrannollisia miusta mitenkään ole, mutta jotta nyt joku kuva olisi siitä miten mie tämän tarkoitan.

No soitto on nyt silti soitettu, sain ajan ensi viikolle rauhoittelujen kera: ”Todennäköisesti sinulla ei ole syytä huoleen, mutta kannattaahan nämä aina varmuuden vuoksi tutkia, saat sitten mielenrauhankin.” No niinpä, vaikka en mie sentään tänään ihan koko päivää ole tuota miettinyt. Ja silti olen, esimerkiksi sitä, että miten sen todennäköisyyden voi laskea puhelimitse? :-) Vaikka kyllä kai alansa ammattilaiset tietävät suunnilleen, mistä puhuvat. Mie en oikein tiedä, ja siksi kai miun hermoni ovatkin pinnalla…

On se kumma miten sitä ei tule ikinä ajatelleeksi, että entä jos yhtenä päivänä herää ja löytää kropastaan pahkuran, joka muuttaa kaiken. Ei nyt niin että täällä olisi mikään muuttunut, kun eihän tässä vielä tiedetä, mistä on kyse. Mutta silti, kyllähän mie olen ajatellut taas kerran, miten sitä pitäisi aina muistaa olla kiitollinen siitä, että on perusterve ja ettei ole… mitään, mikä elämänlaatuun kovin merkittävästi vaikuttaisi.

No tietenkin mie toivon, että nytkään ei semmoisesta tarvitsisi puhua, ja että mie saisin huokaista helpotuksesta…

Muuten meillä on mennyt päivä mukavasti. Lämmintä on, vähän liiankin näillä vaatteilla, mutta eihän sitä saisi valittaa. Kesä on lyhyt ja kohta mie saan olla kitisemässä siitä, että syksyllä sataa jatkuvasti ja kohta on lumet maassa, kylmää, loska ei lopu ikinä… ja niin edelleen. Mie päätinkin, että mie otan tästä kesästä irti mahdollisimman paljon ja keskityn nauttimiseen, siihen mitä on, enkä siihen, mitä pitäisi olla tai voisi olla (kylmempi, kuumempi).

Miula ei ole hajuakaan huomisesta säästä, mutta jos hyvältä näyttää, mie voisin pakata meidät autoon ja lähteä koko konkkaronkan voimin rannalle paistattelemaan päivää… Evääksi ajattelin laittaa kaurakeksejä, mehua ja voileipiä. Miusta ajatus on hyvä ja toteuttamisen arvoinen, toivotaan että huominen on hyvä :-)

Mitä teille kuuluu?

Pääsiäisellä on mustalaisille parikin merkitystä riippuen ihmisen omasta iästä: myö aikuiset keskitytään enemmänkin Pääsiäisen taustaan ja sanomaan, lapset taas odottavat innolla sitä makeaa hetkeä, kun paperista paljastuu pääsiäispupu tai joku muu herkullinen yllätys :-)

Pääsiäiseen valmistaudutaan eri tavoin. Osa (=miun mielestä silti melko harva) viettää paaston aikaa ja keskittää energiansa rukoilemiseen ja hiljentymiseen, asioista pidättäytymiseen. Meillä ei paastota, mutta Pääsiäisen lähestyessä Raamattu on kyllä tavallista enemmän esillä ja Pääsiäisen tapahtumia muistellaan lauluissa, luvuissa ja rukouksissakin. Mie taisin aiemmin kirjoittaakin, että lapset myö ollaan siltä kaikkein raskaimmalta osuudelta vielä ”jätetty pois” tai miten mie sanoisin, lapset kun ovat tosiaankin vielä lapsia. Kyllähän meillä Pääsiäisen merkityksestä on puhuttu ja lapset ovat mukana monessa, mutta esimerkiksi mitään Kärsimysnäytelmää mie en missään nimessä antaisi lasten katsoa enkä siksi siitä raadollisimmasta osuudesta niin tarkkaan heille puhuakaan. Mie ajattelen, että heille on parasta ymmärtää asia niin, että suuresta surusta on kummunnut suuri ilo, jonka vuoksi juhlitaan. Miun ajatus pätkii, joten kerronta on nyt hieman kankeaa, mutta ymmärrättehän?

Siivoaminen ja koristeet kuuluvat Pääsiäiseen valmistautumiseen myös, Joulun tapaan kotia aletaan pukea Pääsiäiseen ja kevääseen. Tekstiilejä vaihdetaan, rairuoho ilmestyy pöydälle pikkuisine tipuineen, pupuineen ja sekaan piilotettuine suklaineen. Narsisseja ja tulppaaneja näkyy myös pöydillä, jos tuvassa on yksikään, joka kukista pitää.

Lapsille haetaan pajunoksia joita yhdessä koristellaan ja kaappeihin varataan suklaata ja karkkia ovella vierailevien pikkunoitien iloksi. Oman kodin virpojille voidaan varata pajunoksien lisäksi muutakin rekvisiittaa. Miun veljen tytölle oli laitettu mukaan pikkuinen varsiluuta, kahvipannu ja musta pehmokissakin oli luudan päälle laitettu istumaan. Ihana ajatus, jonka miekin haluan toteuttaa ensi vuonna :-)

Pääsiäisen herkut valmistuvat oman kodin lämmössä jos kotosalla ollaan. Viime Pääsiäisenä mie tein hedelmäkakun, rahkapullia ja suklaakakkua. Tarjolla oli myös mämmiä vaniljakastikkeella ja kermalla, valinnanvapaus. Pääruokana syötiin lammasta, joka on vähän vieraampi herkku meillä ja josta tuli miun sähläilyn tautta hieman liian kuivaa, ja jota mie en sitten varmasti ensi vuonna laita (R: ”Älä ole niin varma”). Hmm… Keitinhän mie sitten kananmuniakin, vaikka niitä meillä kyllä syödään muutenkin.

Vaikka myö laitettiin pöytään tällaista, niin miusta mitään erityisempää perinnettä pääsiäisherkuille ei ole, syötävät ovat ihan ajanmukaisia ja varmaan aikalailla samantyyppisiä kuin teidän lukijoidenkin pöydissä, vaikka niin kuin mie sanoin niin lammas saa miun osalta jäädä tasan tarkkaan tähän kun mie en sen laitossa koskaan onnistu.

Pääsiäisen aikaan on tyypillistä monen muun juhlan aikaan kokoontua yhteen ja kyläillä toisissaan. Meilläkin oli viime Pääsiäisenä ”vieraita”, sukulaisia ja hyviä ystäviä.

Mitäs mie vielä? No, kokolla käynti on kuulunut meidän Pääsiäiseen vahvasti siitä asti, kun lapsia meille on suotu. Siellä on mukava värjötellä, nauttia leudosta tai kipakasta ilmasta, makkaran tuoksusta, pysytellä omalla porukalla, etsiä väkijoukosta tuttuja kasvoja tai tutustua uusiin ihmisiin.

Huomenna puhutaankin sitten romanipäivästä :-)

Mitään sen kamalampaa ei ole tapahtunut, kukaan läheinen ei ole kuollut, hengenvaarassa… mutta mie havaitsin aamulla jotain, mikä on pakottanut miut vetäytymään omiin ajatuksiini koko päiväksi. Se joku on kyhmy. Tai patti. Pahkura. Mikä lie, herneenkokoinen, ehkä vähän pienempikin. Paikassa, joista näitä naisilla monesti löydetään. Antakaa rakkaat ihmiset anteeksi tämmöinen vihjaus, mutta mie pelkään, ihan tosissaan.

Mie tiedän, että miun iässä pahalaatuiset löydökset ovat harvinaisia, mutta kyllä mie silti olen suunniltani. Pelottaa, että jos mie olenkin yksi niistä prosenteista, joita mie en osaa kertoa.

Mie olen idiootti. Sanon aina kaikille suu vaahdossa, ettei pidä netistä googlettaa eikä katsoa diagnooseja mihinkään sairauksiin, koska internet antaa vastauksen kaikkeen. Silti mie katselin pakonomaisesti kuvia ja oireiden selvityksiä netistä ja totesin, että osa niistä sopii myös miun tilanteeseen. Arvatkaa, kaduinko niiden sivujen lukemista.

Mie ymmärrän ettei näitä pitäisi miettiä, mutta mie en saa mitään rauhaa näiltä ajatuksilta... Ne ovat olleet miun mielessä koko päivän. Enkä mie niinkään mieti sitä, että "Mie, mie" vaikka mie nyt itsestäni tässä olenkin koko ajan puhunut, mie mietin vain että "Miula on vielä pieniä lapsia, miula on vielä pieniä lapsia, elä anna sen olla mitään vakavaa..."

R on koettanut vakuutella että tuo voi hyvin olla vain joku rasvapatti tai taliköntti, mikä se oikea nimi nyt olisi… Mutta huomenna, huomenna mie lupaan varata ajan kauhukammioon ja toivon saavani puhtaat paperit. Huomenna mie lupaan myös kirjoittaa teille siitä, mistä miun piti kirjoittaa tänään.

Kiitos ja anteeksi.

Huolestuneena Kaalojuuli

Loppiainen ajatellaan ennen kaikkea Joulunajan loppua ja siihen Loppiaisena tehtävät asiat pitkälti perustuvatkin. Joululta jääneet syömäkelpoiset ruuat ja leivonnaiset syödään pois, koti riisutaan Joulusta (jos sitä ei ole tehty aiemmin, meillä on tehty vaihtelevasti sen mukaan miltä on tuntunut) ja joulukuusi viedään pois. Joulu tavallaan laatikoidaan komeroihin ja varastoihin odottamaan taas seuraavaa kertaa.

Loppiaisena Joulun hiljainen aika päättyy ja mustalaisilla on monesti tapana juhlistaa sitä jollain tavalla. Joillekin juhlistaminen tarkoittaa juominkeja, joillekin Joulun tähteiden syöntiä ja yhdessäoloa, eräänlaisia syöminkejä, voisi sanoa. On varmaan tullut selväksi, mitä tapaa myö suositaan :-) Voi sanoa, että Loppiaisena syödään ihan hyvin, mutta ei silti ruhtinaallisesti. Meillä sitä ruokaa ei ainakaan Loppiaisena kovin paljoa ole jäljellä, syöjiä on niin paljon Uuteen Vuoteen mennessä. Viime Loppiaisena meillä ei olisi ollut tarjolla muuta kuin pikkuleipiä, joten myö tehtiin toisenlainen ratkaisu ja lopulta meillä tuoksuikin karjalanpaisti, kuinka ollakaan.

Loppiainen on päivä, jolloin saatetaan keksiä jotain erityisempää, mukavaa tekemistä, jota nyt ei ihan joka päivä tehdä. Myö ollaan kyläilty kauempana asuvien tuttujen tai sukulaisten luona, tai muuten keksitty jotain ”ekstraa” ilostuttamaan päivää. R on ollut kahtena Loppiaisena töissä, mutta on onneksi nyt sellaisessa asemassa että paremmin pystyy vaikuttamaan mm. vapaapäiviinsä ja vähän järjestelemään niitä vaihtoehtoisille päiville sen mukaan, mitä tuleman pitäisi sisältää.

Muutaman muun ajankohdan tapaa myös Loppiainen on yksi niistä suorastaan perinteeksi muodostuneista päivistä, jolloin nuoret naiset (valvotuissa oloissa, kotona siis) ottavat mustalaisvaatteet käyttöönsä ja ottavat harppauksen kohti aikuisuutta.

Seuraavaksi vuorossa Pääsiäinen, josta kerron teille maanantaina.

Vietetään osittain.

Kristillisessä mielessähän laskiainen edeltää paaston alkua, ja semmoisena sen uskova mustalainen ottaakin. Laskiaisena herkutellaan, mutta sen jälkeen aletaan paasto, joka loppuu vasta Pääsiäisenä. Paaston aikana keskitytään elämään niukemmin, pidättymään mukavuuksista ja nautinnoista, rukoilemaan ja keskittymään hengellisyyteen ja uskon vahvistamiseen. (Mie en ole koskaan paastonnut, mutta Anoppi, R:n sisar, miun veli sekä vanhin paastoavat, joka vuosi.)

Laskiainen kertoo toisaalta kevään tulosta. Siksi talvihuvit, ennen kaikkea mäenlasku, kuuluvat lasten laskiaiseen.

Laskiaisena meillä on perinteisesti ollut pöydässä hernekeittoa (joko lihalla tai ilman), blinilättyjä, laskiaispullia, uunissa valmistettavaa pannukakkua ja kaakaota.

Seuraava pyhä: Loppiainen, josta lisää seuraavana päivänä.

Vietetään.

Juhannus mielletään ennen kaikkea kesän juhlaksi, mutta ihmisestä itsestään riippuu miten hän Juhannuksen ajattelee ja haluaa viettää.

Ihminen, joka kaipaa tapahtumia ja jännitystä ja on kenties hieman uhkarohkeakin, pakkaa kamppeensa ja lähtee leirintäalueelle jonka tietää etukäteen olevan kaaleitten kansoittama. Missä on paljon mustalaisia, tapahtuu ihan varmasti, varsinkin Juhannuksen aikaan.

Ihminen, joka rakastaa rauhaa ja haluaa säilyttää sen ja, pysyttelee joko kotikylässään tai etsii rauhallisemman paikan, jonne muita mustalaisia ei eksy edes vahingossa. Näin rauha ja rauhallinen Juhannus turvallisuuskysymyksestä nyt puhumattakaan on taattu.

Ihminen, joka kaipaa Juhannuksena hengellisiä elämyksiä ja Sanaa, ja joka toisaalta haluaa nähdä muita tummia (silti vähän rauhallisemmissa merkeissä) lähtee Keuruulle telttakokouksiin. Vaikka kyllähän Keuruullekin lähtijältä rohkeutta kysytään; paljon mustalaisia on sielläkin, eivätkä kaikki tulijat kuitenkaan ole hartaassa uskossa. Keuruu kun on tunnettu paikka siitä, että nuoret, vasta lähteneet, hakeutuvat sinne ”näytille” ja tapaamaan muita nuoria. Osa saattaa olla maisteissa. Tappeluilta ei siksi aina vältytä ja niistä on monena vuonna kuultu täällä Stadissa asti.

Miula on kokemusta kaikista edellä mainituista Juhannuksenviettotavoista, ja mie olen kokenut vaihtoehdon nro. kaksi ehdottomasti parhaaksi ainakin näin lapsiperheen kannalta. Meidän perhe on siis yleensä ennen Juhannusta suunnannut auton keulan kohti miun kotiseutuja ja pysytellyt siellä viikon, joskus kaksikin, riippuen vähän R:n töistä. Tänä vuonna Karjala kutsuu taas ainakin viikoksi. Siellä meillä on tarjolla paitsi miun sukulaisia, myös rauhaa ja rauhallisempaa olemista, päästään pois täältä aika hektisestäkin pääkaupungistamme. Miun ainakin on hankala heittäytyä ihan ”vapaalle” täällä, tuntuu että täällä se ”kiire” on enemmän sääntö kuin poikkeus. Ja onhan siellä meille tarjolla kaikenlaista muutakin mukavaa tekemistä, souteleminen ja juhannuskokko ainakin ovat yhtä jokavuotisia perinteitä kuin mansikkakakku ja grillaaminenkin :-)

Mie olen monesti kuullut hehkutusta valtaväen järjestämistä Juhannushäistä, mutta kyllähän se rakkaus roihuaa Juhannuksena mustalaisillakin, Juhannus kun on monen nuoren (tai uuden) parin unelma ja odotusten kohde. Se on hyvinkin sitä aikaa kun lähdetään kaverin kelkkaan onnea ja vapaata yhdessäoloa hakemaan sieltä mihin tie vie.

Seuraava juhla: Laskiainen, josta lisää huomenaamulla.

Joissain peleissä Leijonilla on ollut miusta suorastaan siivet selässään, sellaista kiitämistä on jäällä nähty. Edellinen peli Latviaa vastaan oli puolestaan nihkeä ja nahkea, vähän niin kuin märälle iholle vetäisi vaatteita päälleen.

Mie olin jotenkin ihan varma että Suomi voittaisi Latvian mennen tullen, palatessa eikä miula käynyt mielessäkään että tilanne jatkuisi jatkoajalle saakka. Olin ajatellut että päätöserässä  Suomella olisi johtoasema, ja että siihen koko peli sitten päättyisi. Eipä mennyt sitten niin.

Hienohan se voitto oli kaikesta nahkeudesta huolimatta mutta sitä mie vain mietin, onko peli sulavampaa tänä iltana? Parasta taitaisi olla…

Minkälaisissa tunnelmissa teillä illan peliä odotellaan?

Vietetään.

Joulunaika on mustalaisille paitsi kristillinen juhla ja harrasta aikaa, myös juhla-aika jonka päällimmäinen sanoma on kaikkinainen rakkaus. Niinpä Joulua ei vietetä pelkästään kristillisenä juhlana, vaan myös rakkauden juhlana. Lähimmäisenrakkaus saa uudet mittapuut ja sitä ilmennetään eri tavalla, antamalla apua, olemalla läsnä.

Juuri kukaan ei vietä Joulua ihan yksinään, ja miusta ajatuskin on selvä: mitä enemmän porukkaa, sen paremmat pippalot. Väenpaljous kuuluu Jouluun.

Joulua ei välttämättä vietetä vain yhdessä ja samassa paikassa. Viime Jouluna myö esimerkiksi oltiin suurimmaksi osaksi Mökillä. Meillä oli jouluvieraina miun vanhemmat ja sisarukset perheineen. Anoppilassa käytiin joka päivä koko sakilla ja Joulupäivänä kokoonnuttiin koko suurensuuri porukka R:n sisaruksia ja heidän perheitään myöten Anoppilaan syömään.

Jouluvalmistelut ovat tärkeä osa joulunaikaa. Valmisteluihin kuuluu suursiivouksen tekeminen ja kodin pukeminen Jouluun. Matot ja kankaat vaihdetaan toisiin ja koti muutenkin koristetaan jouluisen oloiseksi valaisimin, jouluisin koristein ja esinein. Kynttilät pitää olla ikkunoissa ja parvekkeella tai kuistilla muitakin valoja.

Joulukortteja ja kirjeitä lähetellään kauemmaskin, ja jos ei muuta, niin ainakin soitetaan yhteydenpidon lisäämiseksi. Mie tykkään noista tavallisista joulukorteista ja kirjeistä, miusta ne ovat ihania.

Jouluksi hankitaan uutta päällepantaavaa niin aikuisille kuin lapsillekin. Miun vaatehankinnat on tähän asti olleet ihan joulunvärisiäkin, punaisia, metallinhohtoista kultaista tai hopeaista tai sähkönsinistä. Lapset saavat uudet mekot tai puvut, kenkineen. Miehille laitetaan uudet, paremmat vaatteet ja tarpeen mukaan teetetään saappaat. Jouluun kuuluu se, että ollaan tavallista paremmissa vaatteissa.

Lähempänä Joulua kotiin kannetaan kuusi, joko muovinen tai oikea oman maun mukaan. Viitenä vuotena meillä on ollut oikea kuusi sen tuoksun tuoman tunnelman takia. Miun Anoppi ei miun mieltä ymmärrä, niitten mielestä kuusi ennen kaikkea roskaa joka paikan neulasillaan. (Kyllähän siinä työtä on, mutta miusta se oikea kuusi on vain niin ihana.) Joka tapauksessa, kuusi koristellaan kynttilöillä, köynnöksillä, palloilla ja latvaan laitettavalla tähdellä. Meillä tytöt halusivat viime Jouluna kuusen niin täyteen kaikkea, että hyvä kun koko kuusta näkyi… Kuusen alle laitetaan erillinen matto koristeeksi.

Joulutunnelmaan virittäydytään musiikilla, tekemisellä ja jouluisilla tuoksuilla. Joulukuusen koristelu on meillä ollut perinteinen yhteinen puuha, joka on varsinkin lapsille kovin rakas puuha. Koko perheen tai koolla olevan porukan yhteinen ja mukava touhuhan tuo kyllä on.

Syömispuolen valmistelut aloitellaan varhain tai myöhään, talosta riippuen. Mie esimerkiksi säilön joka syksy marjoja ja hilloja, joita mie voin Jouluna käyttää. Niinpä miun valmistelut alkavat jo oikeastaan syksyllä, vaikka kiireisin aika kyllä ajoittuukin sille viikolle ennen aattoa, silloinhan kaikki on saatava valmiiksi.

Jos koolla on enempi naisia, ruuat ja leipomiset hoidetaan yhdessä. Lapsuudenkodissani meidän vanhin uskoi meille erilaisia urakoita sen suhteen, mihin katsoi meidän pystyvän. Mie olen tehnyt ruuat tavallisesti itse ja koettanut käydä Anoppilassakin auttelemassa ruokapuolen valmisteluissa sen verran, mitä Anoppi on miun antanut tehdä. (Anoppi siis haluaa tehdä aina kaiken itse ja loukkaantuu ylimääräisestä avusta, näin on ollut aina.)

Jokainen tekee tarjottavat oman makunsa mukaan, mie tykkään tehdä itse melkeinpä kaiken, rosollin mie olen ostanut jostain syystä valmiina aina. Jouluruokina syödään perinteistä suomalaista jouluruokaa, sen mukaan mennään mitä talon väki tykkää laittaa. Meillä syötiin viime Jouluna kinkkua kahdella kastikevaihtoehdolla, riisipuuroa, sekahedelmäsoppaa, graavisuolattua lohta, lipeäkalaa, savukalaa, rosollia, lanttulaatikkoa, maksalaatikkoa, perunalaatikkoa, porkkanalaatikkoa, naurislaatikkoa, limppua ja vaaleaa leipää, karjalanpiirakoita munavoilla, juustoja, pipareita, kaneliässiä, tähtitorttuja kolmella eri täytteellä, sokeririnkilöitä, taatelikakkua, valkosuklaa-vadelmakakkua, karpalopiirakkaa, aprikoositorttua, omenaisia muffinsseja, puolukkaista glögikakkua, omenoita, banaaneita, appelsiineja ja viinirypäleitä. Juomina toimivat vesi, vichyvesi, eri tavoin maustetut glögit, maito, (maustetut) kahvit ja kaakao.

Herkuttelu on meillä aloitettu yleensä hiljalleen jo aatonaattona, mutta aattona on mässätty kunnolla heti aamusta asti kuten pakettiin kuuluu. Televisiosta on joka vuosi katsottu joulurauhan julistus. Päivemmällä on ulkoiltu, kyläilty ja saunottu. Sen jälkeen on pukeuduttu juhlaan. Alkuillasta meillä (tai missä myö on oltu) on käynyt Pukki lahjoineen katsomassa, onko meillä kilttejä lapsia. Joka vuosi on ollut ;-) Yhtenä vuonna Pukilla oli niin kiire, että joutui jättämään lahjat kuusen alle, josta myö ne sattumalta huomattiin olohuoneeseen mennessämme… Aattoilta kuluu lahjoja ihmetellessä ja yllätys: syödessä. Raamatunluku kuuluu meillä ruokailua edeltäviin hetkiin. (Paitsi öisin, kun jokainen hiippailee ”salaa” jääkaapille napsimaan sittenkin palan sitä kinkkua, kun oli niin hyvää.)

Joulupäivä alkaa yleensä kokouksilla tai Sanaan syventymisellä kotona. Miten myö nyt on milloinkin tehty, vähän tilanteen mukaan. Kumpikin on oikein hyvä. Päivän mittaan katsotaan televisiota ja kuvaan tulee mukaan kyläily. Illemmalla myö on tavattu ajella lähelle tai kohtuullisen matkan päähän oleville haudoille, joilla myö on tavattu käydä muistamassa poisnukkuneita rakkaitamme, viemässä kynttilöitä, kanervia ja kuusenhavuja koristeeksi.

Tapaninpäivä on tavallisesti railakkaampi päivä. Silloin kyläillään ahkerasti ja joka käy ravintoloissa, lähtee yleensä tansseihin. No myöhän perustetaan lähinnä kyläilystä ja jätetään nuo ravintolat muille.

Seuraava juhla: Juhannus, kirjoitan illalla.