Terveisiä sairastalosta, sellaista täällä Mökillä juuri nyt on...

Tällä hetkellä mie pyörittelen mielessäni suurta kysymystä, johon sekoittuu toisaalta toivoa, toisaalta pelkoa.

Vastauksesta riippuen miun tunnetila tulee todennäköisesti olemaan joko pettymyksen ja helpotuksen sekainen, tai vaihtoehtoisesti kauhistuneen onnellinen.

Mieluiten mie valitsisin jälkimmäisen, mutta tällä hetkellä kumpi tahansa kelpaa. Mie nimittäin tiedän, että tulen tarvittaessa toipumaan pettymyksestäni, ja että miula on rutkasti aikaa myös olla kauhistuneen onnellinen. Tai kauhean onnellinen.

Ei kai se auta kuin puristaa silmät kiinni ja uskoa, että parhain päin tämä asia tulee menemään…

Anteeksi tämä salamyhkäinen kirjoitus, mutta mie en kertakaikkiaan voi paljastaa enempää, vaikka Luoja tietää, että sen mie haluaisin tehdä. Miun niin tekisi mieleni kertoa, oikein huutaa! Kirjoittaa asia, jota mietin, oikein kissankokoisilla kirjaimilla tähän niin että kenellekään ei jäisi epäselväksi, mitä mie pohdiskelen... Tai myö yhdessä. R tosin sanoi, ettei toivoi miun tekevän niin, siis kailottavan asiaa ihan suorasukaisesti koko maailmalle, mutta antoi miulle kuitenkin mahdollisuuden hienovaraiseen vihjailuun, jossa mie kuulemma olen hyvä. Siitä mie en tiedä, mutta jos sie luet rivien välistä, voit ehkä ymmärtää miun tarkoitusperät.

Pian se selviää.

Palataan asiaan, ihan varmasti.