Kevät on täällä. Ihan kunnolla. Miusta se on ihanaa, sillä tähän aikaan vuodesta mie jollain tavalla herään horroksestani ja miun mieli on kaikin tavoin aiempaa valoisampi ja korkeammalla. Mie pidän muistakin vuodenajoista, mutta silti juuri kevät on aina se, joka miut saa piristymään ja virittäytymään ihan uusiin tunnelmiin.

Miusta on ihanaa herätä aamuisin siihen, että aurinko paistaa ja linnut visertävät jossain meidän ikkunoiden lähistöllä. Mie muistan, että ihan lapsesta saakka mie olen nauttinut tuosta konsertista ja käyttänyt aamujeni ensimmäisiä hetkiä mahdollisuuksien mukaan kuuntelemiseen. Niin mie teen vielä tänäkin päivänä, asettaudun hetkeksi parvekkeelle, olen hiljaa ja kuuntelen. Miusta siinä on sitä jotain.

R nauraa miun touhuilleni, ”Sä oot välillä niin erikoinen”. Silti myö molemmat tiedetään, että R nauttii kevätaamujen raukeasta tunnelmasta ja niihin kuuluvasta viserryksestä ihan samalla lailla, vaikka tekeekin sen mieluummin jossain muualla kuin täällä kotona. Esimerkiksi miun kotiseuduillani.

Myö oltiin tänään suurin osa päivästä ulkona, ja lapset tekivät kevään ensimmäiset hiekkakakkunsa. Tytöillä varsinkin oli niin hauskaa etten mie meinannut saada heitä lähtemään sisälle ollenkaan. Todennäköisesti myö käydään huomennakin pihalla ainakin sen verran kääntymässä, että saavat pari kakkua taputeltua.

Tänne on luvattu sadetta, mutta eihän sitä välttämättä kaatamalla tule… Tai oikeastaan hyvä jos tulisi. Miusta tuolla ulkona pölisee niin että miula on itselläkin aika hiekkakakkumainen olo.