Mökillä vieraili alkuillasta pieni nälkä, joka laittoi tytöt haaveilemaan karkista ja R:n tortilloista. Mie en halua tyttöjen syövän karkkia arkipäivisin ja rehellisesti sanoen ajatus noutotortilloistakaan ei nyt innostanut, vaikka kyllä mie niitäkin ihan mielelläni välillä syön. Mietin aikani ja päätin, että nytpä myö pidetäänkin pienimuotoiset lettukestit.

Tytöt ovat viime aikoina jaksaneet muistutella, etten mie ota heitä tarpeeksi usein mukaan ruuanlaittoon tai leipomiseen. Oikeassahan he kyllä ovat, ja koska into auttamiseen on niin suuri, mie otin heidän mukaan lettujen paistoon.

Mie mittasin ainekset, tytöt saivat kaataa ne kulhoon ja sekoittaa. Paistamisvaiheessa tytöt seisoskelivat turvallisen välimatkan päässä. Herkullinen tuoksu kuitenkin levisi koko taloon tuoden R:nkin keittiön ovelle norkoilemaan.

Lopputuloksena olikin ihanan herkullinen pino lettuja, kyytipoikanaan maitoa ja aprikoosihilloa, joka muuten osoittautui hyväksi vaihtoehdoksi myös tuossa tarkoituksessa. (Yleensä myö käytetään mansikkahilloa, mutta nyt miun kaappien kätköissä ei muuta ollut.) Letut maistuivat kaikille ja jäipä niitä vielä huomisellekin uusiin herkutteluhetkiin.

Tänä iltana myö jätettiin ihan suosiolla enemmät iltapalat tekemättä, mutta meneehän yksi ilta näinkin. Tytöt mie sain nukkumaan varmaan ennätysajassa ja nuorempi tyttö kysyi vielä iltarukouksen jälkeen, että eikö joka päivä voisi olla lettupäivä. Mie vastasin, ettei voi, mutta se juuri tekee näistä päivistä niin erityisiä.

Nyt mie nautin illan hiljaisuudesta ja maistelen vielä aprikoosinmakua suussani. Kohta kutsuu unten tiet…

Touhukkaasta päivästä uupuneena mutta onnellisena

Kaalojuuli