Anteeksi tämä hiljaisuus. Mie en vain ole nähnyt aihetta tulla kirjoittamaan tänne, kun ei oikeasti ole ollut mitään asiaa; tätä tavallista arkea vaan, perhe-elämää paljolti lasten ehdoilla.
Yhtenä päivänä mie bongasin erinäisiä keskusteluja siitä, onko oikein vaatia lapsia osallistumaan kotitöihin vaiko ei. Mielipiteet tietysti jakautuivat, joidenkin mielestä esim. suurperheiden lapset olivat auttamattomasti kotiorjia, jotka eivät saaneet elää omaa elämäänsä, kun taas osa immeisistä ajatteli, että oli oikeus ja kohtuus perheen kokoon katsomatta, että jokainen kykeneväinen sen jäsenistä osallistuisi kotiaskareiden hoitoon.
Mie en oikein muuta osannut odottaakaan, ainahan mielipiteillä on taipumusta jakautua. Jos ei nyt ihan luokkaa 50/50, niin jotain kuitenkin.
Vaan mitäs mieltä olette tästä?
Mustalaisyhteisössä kuuluu automaattisesti asiaan, että lapsille opetetaan kotitöitä jo melko pienestä pitäen. Perinteisesti kotityöt on jakautuneet naisten ja miesten hommiin (esim. pyykinpesu, ruuanlaitto ja siivoaminen naisille, korjaushommat ja autonlaitot miehille) joten riippuu kodista, mitä kellekin opetetaan. (Mie aion opettaa puhtaanapidon jalon taidon myös jo olemassa olevalle pojalleni sekä niille mahdollisille tuleville, koska miusta nuo taidot kuuluu ihan jokaiselle ihmiselle riippumatta siitä, tarviiko niitä tehdä joskus tulevaisuudessa.)
Ajattelumalli on sellainen, että koska kotitöitä on kuitenkin jossain vaiheessa tehtävä ja koska malli kaikelle lähtee kotoa, on harjoittelu parempi aloittaa heti eikä hetken päästä. Pieniltä (alle 12-vuotiailta) lapsilta ei vaadita asioita lainkaan siinä määrin, kuin teini-ikäisiltä. Pienet lapset iästä riippuen otetaan mukaan kotitöihin joko katselemaan (ja sitä kautta sisäistämään asioita) tai vähitellen harjoittelemaan, sen mukaan mitä vanhin katsoo lapsen pystyvän tehdä. Pienten kohdalla kotityöt tarkoittaakin lähinnä sellaista mukavaa kevyttä touhuilua, josta lapset pitää. Päävastuu kotihommista on aina vanhemmalla silloin, kun kyse on pienistä lapsista.
Meillä lapset on pieniä, ja kaksi vanhinta on kokeillut tähän mennessä käsin tiskaamista, astianpesukoneen täyttämistä ja tyhjentämistä, pölyjen pyyhkimistä ja leipomista (lähinnä siis taikinan kaulitsemista tai käsin vatkausta). Miusta on ihana nähdä, miten riemuissaan lapsen on tällaisistakin jutuista, tekemisen riemu, oppimisen ja osaamisen ilo sekä omien pikku kätösten jälki saa kyllä miusta lasten kotiaskareissa ihan uuden merkityksen…:)
No, jos perheessä on teini-ikäisiä lapsia, jakautuu vastuu riippuen ihan perheen aatteista. Joissain perheissä päävastuu on perheen teini-ikäisellä tyttärellä tai tyttärillä. Mie taas ajattelen, että viime kädessä vastuun kantaa aina vanhin, ja miusta se, kuka hoitaa milloin minkäkin kotityön riippuu ihan olosuhteista. Jos teinillä olisi vaikka tärkeä koe tulossa niin kyllä mie näen, että olisi oleellisempaa keskittyä lukemiseen kuin siihen, tuleeko nyt sovittu ruuanlaittovuoro tehtyä. Sen ruuan voi laittaa seuraavanakin päivänä. Sillä vaikka kyse on tyystin erilaisesta harjoitteluvaiheesta kuin lapsena, on vanhemman tehtävä myös joustaa tarpeen tullen, sillä nuoren vielä asuessa kotona niitä joustoja, vapautuksia on vielä mahdollista antaa.
Teini-ikää voisi etenkin tyttöjen kannalta ajatella eräänlaisena viimeisenä rutistuksena. Tässä vaiheessa nimittäin alkaa eräänlainen kilpajuoksu, jonka tarkoituksena on, että tyttö oppii kaikki mahdolliset kotityöt vielä niin kauan, kun asuu kotonaan. Yleensä ajatus ja oletus on se, että kotitöihin liittyviä taitoja tarvitaan pian (ts. tyttö ryhtyy julkiseen parisuhteeseen) jossa piileekin syy sille, miksi kotityöt ajatellaan niin kovin tärkeiksi etenkin tuon ikäisille tytöille ja miksi heille niitä niin paljon sälytetään.
On tyypillistä, että teinityttö saattaa huolehtia ajoittain lähes yksin koko perheen pyykeistä, siivota kodin ja laittaa päälle vielä ruokaakin. Monen mielestä tämä on hyvä, mutta miusta teinikin on vielä lapsi, eikä lapsen kuulu yksin huolehtia perheen asioista.
Tekemällä oppii, sanotaan. Mustalaisyhteisössä myös sanotaan, että minkälainen semmoinen tyttö on, joka ei passaa vanhempiaan niin, ettei näiden tarvitse tehdä mitään. Käytännössä tämä tarkoittaa siis kotitöitä ja niihin liittyvää arvomaailmaa.
Mustalaiskulttuurissa on erittäin häpeällistä olla kotitöitä osaamaton nuori nainen, etenkin, jos on päättänyt lähteä miehen mukaan. Siinä ei arvosta anoppi, appi, eikä lopuksi mieskään. Muuten potentiaalisia puolisoita on oikeasti hylätty siksi, ettei ruuanlaittotaitoja tai ymmärrystä sille, miten ja milloin siivotaan, ole ollut.
Tietysti juttu toimiin toisinkin päin; tyttöä/naista joka on kotityöt hallinnut, on pidetty ahkerana, napakkana ja osaavana ihmisenä ja sitä myöten hyvänä puolisona ja miniänä.
Miusta se periaate, että kun kotona opitaan niin tosipaikan tullen ei tarvi pyöritellä peukaloita miettien että miten se nyt menikään, on hyvä. Mutta miusta virheille pitäisi antaa enemmän tilaa, koska tavallaan näkemys siitä, minkälainen nainen sie olet, voi kääntyä päälaelleen yhden kohtalokkaan virheen vuoksi. Esimerkiksi jos sie olet keittänyt liian suolaisen kahvin vieraille siusta sanotaan, että tuo ei osaa edes kahvia keittää. Tai jos sie olet kerran jättänyt siivoamatta vieraiden tullessa kylään siusta sanotaan, että tuo ei osaa edes siivota, miten tuo mies pitää tuommosta akkaa. Tai jos sie et osaa silittää ja prässätä, siusta sanotaan että sie olet kyllä avuton ja onneton naiseksi. Oppimispaineita voisi siis luonnehtia jokseenkin korkeiksi, samoin kuin kaikkinaista onnistumista silloin, jos paikalla on perheen ulkopuolista porukkaa.
Mie muistan omasta teini-iästä yhden tilanteen. Lähdettiin kylään vieraammille mustalaisille, jotka oli olleet tekemisissä lähinnä meidän vanhempien kanssa, myö nuoret ei heitä tunnettu juuri lainkaan.
Yleensä on tapana, että pitkän matkan vieraille tarjotaan ruoka, ja sekin on tapana, että vieraaksi tulevat naiset, etenkin nuoremmat, auttavat ruuan laitossa tai laittavat sen jopa kokonaan. No, eipä meille ollut yllätys, kun perillä myö saatiin lähes välittömästi lähteä laittamaan ruokaa. Alkajaisiksi kuorittiin perunat ja porkkanat, joista perunoiden kuoriminen oli miun vastuulla. Mie valehtelematta laskin, että niitä pottuloita oli päälle 50, mutta eihän siinä mitään; mie olin tottunut tekijä ja olihan siinä miun kaksi samoja ikiä olevaa siskoa tekemässä omaa osuuttaan.
Kun myö saatiin kuorimiset kuorittua, taloon tuli lisää ihmisiä ja kohta myö saatiin keittiöön avuksi meille ennestään vieras tyttö, jonka käskettiin muistaakseni ottaa kaapista lisää aineksia, pilkkoa ne, paistaa lihat ja laittaa keitto tulille. Eihän siinä tämän tytön auttanut muu kuin käydä tekemään ruokaa, kun oli niin käsketty. Siinähän hää aloitteli, mutta kun ei siitä hommasta mitään tullut. Myö sitä tuskailua aikamme katsottiin, jaettiin työt ja saatiin lopulta keittokin keitettyä. Myöhemmin akat päivitteli isolla joukolla, ettei tuo tyttö ollut edes perunaa kuorinut aiemmin ja miten siitä ei tuu ikinä kunnon mustalaistyttöä ja miten tuo ei oo mustalaisen touhua ja miten kukaan ei halua noin sermaloa (=märännyttä) akkaa taloonsa. Arvata saattaa, että aika nolo olohan siinä tällä tytöllä oli.
Tuo juttu päättyy tuohon, mutta siitäkin välittyy selkeästi ne asiat, jotka on edelleen voimissaan; leimaaminen (jos sie et osaa, sie olet huono ja sellaisen leiman sie saat pitää) ja toisaalta taas tämä ”julkinen” häpeä. Tuolla on tietysti oma tarkoituksensa, ajatellaan että noin saadaan parannus asiaan. No, mie en siitä tiedä sanoa, kelle on mitenkin käynyt.
Mie olen paljon miettinyt sitä, minkälaisen arvomaailman mie haluan omille lapsilleni välittää. En ainakaan sellaista, jossa ihmiset arvotetaan sen mukaan, mitä osataan tai mitä ei osata. Miusta se kyllä kertoo jotain ihmisestä ja hänen elintavoistaan, mutta ei kuitenkaan määrää tämän arvoa. Mustalaisuus itsessään sanoo toista, joten niiltä osin mustalaisuuteen liittyvät arvot ovat miun mielestä vääriä.
Mustalaisuus on tietysti paljon muitakin, eikä onneksi toimi vain näiden arvojen pohjalta. Niitä ”muita” mie tahdon vaalia, ja toivon, että niistä jää miun lapsille käteen jotain arvokasta.
Ps. Rakas lukija, mie toivoisin että sie vuorostasi kertoisit oman näkemyksesi siitä, onko lasten hyvä osallistua kotitöihin vaiko ei, ja jos, niin minkä verran. Samalla sie voit kertoa ajatuksesi siitä, miltä kotitöihin osallistuminen lasten/nuorten kohdalla mustalaisyhteisössä siun silmilläsi katsottuna näyttää.
Kommentit