Itsenäisyyspäivä

Vietetään.

Kyllä Suomen itsenäisyys on tärkeä asia tummillekin ja onhan siellä rintamalla ollut kaaleitakin lähes 1000 taistelemassa Suomen itsenäisyyden puolesta. Näin itsenäisyyspäivän vieton ajatuksena on kaaleilla muistaa ja kunnioittaa kaikkia sodassa kaatuneita ja sodissa taistelleita ja juhlia heidän tekemäänsä työtä, itsenäistä Suomea.

Juhlinta tapahtuu yleensä rauhallisesti kotona. Monina vuosina on Linnassa nähty mustalaisia, mutta koska myö kaikki ei sinne mitenkään voida saada kutsua, niin seuraillaanpa sitten television välityksellä kättelyitä. Valtaväen naisten iltapuvut kiinnostaa mustalaisnaistakin.

Tarjolla on juhlaruokaa ja herkkuja, jotka sopisivat parempaankin pitopöytään. Jokainen tekee oman pitopöytänsä niistä aineksista, jotka hyväksi näkee. Miun kotona on aina painotettu kotimaisia aineksia (lohi, poro, hillat, mustikat, karpalot) enkä mie ole ajatellut tarpeelliseksi katkaista perinnettä. Jostain pöydästä voi löytyä kirkkaita tai muita kotimaan aineksia esille tuovia alkoholijuomia, meillä ne eivät sovi pöytään. Ruuan lisäksi pöydässä on kynttilä tai kynttilöitä koristuksena, kukkiakin voi olla.

Joka tykkää virittäytyä tunnelmaan musiikin avulla, kuuntelee sitten sitä. Ei välttämättä ihan Finlandia-hymniä, mutta silti musiikkia, joka liittyy vahvasti päivän teemaan. Kari Tapiota, keitä näitä nyt on.

Seuraava juhla: Joulu, josta kirjoitan huomenna.