Mie olen aikaisemmin kertonutkin että meillä R on se, jota urheilu on aina enempi kiinnostanut. No sen puolesta R on meillä sitten se, joka siihen hommaan enemmän eläytyykin. Mie taas olen aina naureskellut vähän hyväntahtoisesti niille, jotka eläytyvät vaikka nyt tuohon jääkiekkoon kotisohvalta käsin nousten seisomaan, hyppien, huutaen… Siis myös R:lle. Hällä onkin vielä tapana tehdä omalaatuisia huomautuksiaan pelin kulusta ihan kuin pelaajat sen nyt kuulisivat.

Eläpä mitään, myöhän katsottiin tietty tuota USA-Suomi peliä eilen ja mistä mie löysin itseni? Naureskelemasta ensimmäisen ja ainoan maalin jälkeen, puremasta kynsiäni, kannustamassa (niin kuin pelaajat tosissaan olisivat olleet miun vieressä), kiljahtelemasta, taputtelemasta käsiäni hameeseen niin että pauke kävi (ja R suuttui, hää ei voinut kuulemma keskittyä) ja ärisemästä sille jenkkipelaajalle joka kampitti moken. Siinä kohtaa mie tosissaan mutisin itsekseni, R taas oli vähän kovasanaisempi enkä mie nyt edes viitsi laittaa tähän näitä kotisohvalla käytyjä keskusteluja.

Peli oli ärsyttävä, todella, todella ärsyttävä. Se raastoi miun hermoja, se söi miun aivoja, se sai miut rullaamaan hiuksiani aina vain uudestaan  miun sormien ympäri. Jos miula olisi ollut paperinpala, siitä ei olisi varmaan jäljellä muruakaan. Hyvä kun on tukka päässä, sitäkin teki mieli ajoittain raastaa.

Olenhan mie kolmella edellisellä kerralla huomannut, miten tuo MM-kiekko on jotenkin vienyt miut ihan mennessään ja miten mukava miusta on oikeasti ollut katsoa noita pelejä. Silti mie yllätyin uusista piilevistä piirteistäni. Aika hauskaa.

Vaikka pitäisi kai olla tyytyväinen ettei miun oireisto ole yhtä vakava, kuin tuolla yläkerran naapurin ystävällä. Muuten myökin saataisiin kaavailla uutta televisiota. Katsokaas kun pelin jälkeen mie lähdin R:n seuraksi parvekkeelle värjöttelemään ja yläkerran parvekkeella oli myös porukkaa. Miesten ääniä sieltä kuului, pelistä puhuttiin ja siinä keskustelun lomassa yhden ääni vannoi raivoissaan heittävänsä ”tuon *** teeveen parvekkeelta alas.” Kauhistunut ääni vastasi varovaisesti, ettei televisio oikeastaan ole hänen, vaan morsmaikun. R, jolla huumorinkukka on välillä hieman omalaatuinen, huudahti siihen väliin, että kyllä sillä morsmaikulla on nyt vääränlainen tv kun tuollaisia pelejä näyttää, joutaa tuommoiset romut paiskatakin kaatopaikalle. Nauruksihan se sitten meni ja siihen jäi (toivottavasti) sen vihaisen kaverin aikeet.

Nyt kun mie käyn tuota iltaista läpi uudelleen mielessäni, niin naurattaa. Ihanko tosissaan joku haluaa paiskata (kaverinsa) tv:n parvekkeelta alas pelihäviön takia? Ehkä pitää kaiken varalta pultata tuo meidänkin tv seinään kiinni…